Ryhmän merkittävin oppimiskokemus
Ainoastaan yhtä merkittävintä oppimiskokemusta oli vaikea valita, sillä kurssin aikana oli useita avartavia hetkiä. Yksi näistä tuli ilmi animaatioita ja elokuvaa tehdessä. Prosessit muodostuivat monista eri vaiheista, joita kaikkia oli mukava tehdä. Molemmissa käytimme lopuksi editointiohjelmaa, jota oli mielenkiintoista oppia käyttämään. Kahdelle meistä se oli täysin uusi kokemus ja sen opetteleminen vaati pitkäjänteisyyttä. Hyvillä neuvoilla ja oikealla asenteella ohjelman käyttäminen kuitenkin onnistui. Kaiken kaikkiaan ohjelman opettelu oli rikastuttava kokemus, lisäksi siitä on ollut hyötyä myös muilla kursseilla.
Fotogrammien tekeminen sekä pimiössä työskentely olivat myös tämän kurssin huippuhetkiä. Työskentely oli omatoimista ohjeiden annon jälkeen, eikä virheiltä vältytty. Aluksi epäonnistumiset turhauttivat, mutta muutamien kokeilujen jälkeen kuvien työstö alkoi luonnistumaan ja kuvat onnistuivat jo paremmin. Pimiössä oli jännittävää työskennellä. Etenkin oli mielenkiintoista seurata, kun kuvat ilmestyvät pikkuhiljaa paperille.
Kokonaisuudessaan tämä kurssi antoi meille lukuisia mieleenpainuvia muistoja. Yhdessä oppimme samalla mediakasvatuksesta kuvataiteessa. Ryhmämme toimi hyvin yhteen eikä työnjako tuottanut missään kohtaa ongelmia. Sivutuotteena meillä oli myös todella hauskaa, jonka ansiosta tuotoksista tuli ryhmämme näköisiä. Saimme tästä kurssista paljon hyödyllisiä kokemuksia ja tietoja, joita voimme varmasti käyttää tulevaisuudessa opetuksessa.

Olette koonneet selkeän portfolion, josta löytyy paljon vinkkejä siitä mitä tulee ottaa huomioon tehtäviä tehdessä tai mediaa opettaessa. Olisin mielelläni nähnyt teidän omaa prosessia myös sekä valokuvasarjan että fotogrammisarjan ulkopuolelle jääneiden kuvien muodossa.
VastaaPoista